Fantasiatarina legendojen hirviöstä maailmassa joka on jättämässä legendat taakseen.

Scthylian kaupunki oli nimetty muinaisen lohikäärmeen mukaan, mutta kukapa enää edes muisti kaupungin vieressä kohoavaa, luoksepääsemätöntä vuorenhuippua ja sen sisällä asunutta hirviötä. Jokireitti ja sitä kautta tuleva kauppa olivat kaupunkilaisten mielessä paljon merkittävämpi asia kuin ilta-auringossa komean punaisena loimottava maisema.

Haltiat, örkit ja lohikäärmeet, ne olivat kaikki lasten satuja. Suursotien jälkeen, satoja vuosia sitten ei kukaan ollut nähnyt vilaustakaan näistä taruolennoista ja viimeisien sukupolvien ajan kaupunki oli muutenkin saanut uinua rauhaisaa elämäänsä. Jossain kaukomailla sotia käytiin, mutta Scthyliaan saakka ne eivät tulleet. Ruutia käytettiin täällä pelkästään ilotulitteisiin, eikä määrärahoja ole katsottu tarpeelliseksi tuhlata vierasmaalaisiin, kalliisiin tykkeihin.

Maagien kilta on kauan sitten lakkautettu tarpeettomana (ja vaarallisena). Pormestari Silvernoon sai sata vuotta sitten aikaan kansannousun, joka pakotti maagit pakenemaan metsiin, eikä niitä ole sen jälkeen nähty. Lie siellä sekaantuneet druideihin ja muihin kummajaisiin tai kuolleet pois.

Kauppakillat olivat vuosien saatossa ottaneet vallan aatelisista ja tänä päivänä komea titteli oli paljon todennäköisemmin suuren rahapussin kuin suonissa virtaavan ylhäisveren ansiota. Ei silti, kyllä myös tavallisen rahvaan asema oli rauhan aikana parantunut ja yksinkertainen käsityöläinenkin saattoi elantonsa lisäksi ansaita tuopin jos toisenkin illassa tavernassa juotavaksi.

Scthylia on kolmikymmenmetrinen kultainen lohikäärme. Hän on juuri herännyt monisataavuotisesta unesta vuorensa uumenissa. Siellä kultakasan päällä hän aistii olevansa viimeinen lohikäärme maan päällä.

Lisko käy mielessään läpi sen taikuuden, jota hän oli määrättömän pitkän elämänsä aikana oppinut ja muuttaa itsensä ihmismuotoon. Siinä hän pystyisi pysymään kunhan vain kerran jokaisena yönä muuttuisi takaisin ja lentäisi korkealle pilvien yläpuolelle, niin että kuun valo saattoi koskettaa hänen kultaisia suomujaan.

Scthylia kävelee alas vuorelta kohti kaupunkia. Hän ei tee samaa virhettä kuin muut lajinsa edustajat, vaan etsii paikkansa ihmisten maailmasta. Ja mikäli se paikka ei löydy muinaisella tiedolla, niin sitten hän puhaltaa maailman liekkeihin.