Dunsku-fantasiaa, seikkailijaseurue antaa pataan pimeyden voimille.

Scthylia on kiltojen kaupunki, sen sorttinen jota hallitaan suhteilla ja hopeapenneillä, joita saa levitellä kuin jyviä tuuleen jos mielii pallin kaupunginvaltuustoon, jossa istuvat vain voimakkaimpien kiltojen kunnianarvoisimmat miehet. Ja voimakkaita eivät ole katukauppiaiden tai porttojen killat, vaan raha on lasissa ja teräksessä, säilykkeissä ja purjehduksessa.

Palkkasotilaiden ja seikkailijain kilta ei ole vaikutusvaltainen tai rikas, mutta tarpeellinen se on, sillä mistä muualta oppaat, karavaanien vartijat, henkivartijat? Mistä muualta asekuntoiset miehet kyläpiirien veromellakoita kukistamaan? Se vaan on kiusallista, millaisia outolintuja ja villivarsoja pasetit ovat, se on alemman luokan kilta: outojen kulttien seuraajia kummine proteeseineen, kiltarikkureita alkemisteja, ulkomaalaisia miekkapyhimyksiä, villejä naisia. Jopa juksaavat, että salaisia haltioita pesii Pasettitalon ullakkokamareissa. Silloin tällöin Scthylia saa kuitenkin huomata, mitä varten pasetteja siedetään, miksi niille on myönnetty talo kaupungin sydämestä. Kun muinaisuuden varjot nousevat luolistaan, kun örkit ratsastavat, mistä muualtakaan ne sankarit, jotka olisivat valmiita laskeutumaan aliseen maailmaan ja panemaan maahan sen, mikä pyrkii ylös. Silloin on kaikista kätevintä, kun urheansekaisia vapaaehtoisia löytyy heti kaupungintaloa vastapäätä torin yli.

Teema: D&D-fantasiastereotyypeillä maustettua hullua kuningasta - kaikki lichiä vastaan, paitsi tietysti voro ja paladiini ovat toistensa kurkuissa.

[Operaattori: voit omalla harkinnallasi lukea vain ensimmäisen kappaleen muille pelaajille, ja säästää yksityiskohdat myöhemmäs. Suosittelen katalaa pahismonologia tarinan kliimaksissa.]

“Thanata” on pahaenteinen nimi, joka tunnetaan vain Scthylian epätoivoisimmilla kujilla. Tämä muinaisen magian varjo hallitsee kaupungin alaisia viemäreitä, joiden hirviöt metsästävät vain öisin; laveina kasvavia sienimetsiä, jotka ravitsevat maanalaista armeijaa; paholaisten kaupunkia, ylösalaisin valottomissa luolissa kasvavaa. Scthylia ei ole koskaan turvassa niin kauan kun Thanatan uskollinen sotaherra Darkguld juonii valon maailmaa vastaan…

Scthylian kaupungin pogromi velhojen kiltaa vastaan sata vuotta takaperin hävitti toden taikuuden kaupungista varsin perusteellisesti. Yksi puhdistuksen uhreista oli Mimosa Montera, arkkivelhotar ja alemman taikuudenjumalan Volo Hekatan papitar; Mimosa raahattiin Silvernoonin puhdistuksissa talostaan, juotettiin täyteen sulaa lyijyä ja heitettiin viemäriin kuolemaan.

Mimosa menehtyi, mutta kivuliaan kuoleman tuskissaan hän hylkäsi kaikki opetukset ja tuhosi sieluaan hakemaan tulleen hekatonkiiran salaisella sanalla; ikiajoiksi kadotettu Mimosa olisi täst'lähin epäkuollut, epäelävä kalmo, josta liha saattaisi liueta luiden päältä, ja silti ikuinen liekki jatkaisi tämänpuolisesti, suljetussa kehässä, kunnes maailma tulisi uudeksi ja aika palaisi lähtöpisteeseensä.

Velhouden vähempien henkien liikuttamana Mimosan kuollut astia raahautui syvemmälle kaupungin alle, missä hän kuuli sen kutsun, joka tekee tämän maailman luolastot: hänestä tuli liikkiö ja luolamestari, ja ajan myötä mustat sielut löysivät hänen palvelukseensa; örkkejä alkoi sikiämään alati alaspäin kurottuvissa käytävissä; alinen maailma ilmeni itsessään syvällä Scthylian viemärien alla, alisessa pimeydessä johon lohikäärmeidenkään katse ei yllä.

Epäkuollut valtiatar ei kanna kaunaa scthylialaisille, sillä kauna on inhimillisyyttä, kun Mimosa taas on silkka aineeton intellekti. Thanatan viitta luidensa verhona Mimosa suo paikan muille osattomille, ja luo puitteet maagisen tutkimuksensa jatkamiselle. Se tulee ottamaan vielä noin satakunta vuotta, mutta iätön Mimosa uskoo pystyvänsä sulkemaan keskisen maailman tyystin henkivalloilta, sallien kaikkien jakaa Thanatan siunauksellisen tilan elämän ja kuoleman ulottumattomissa; ei syntymää, ei kuolemaa, ei maailmantuskaa.

Thanatan hallitsema pelottava alinen maailma ei kuitenkaan saata jättää ylämaailmaa rauhaan, sillä örkit janoavat alati ja Thanatan suosion voittaneita pimeyden päälliköitä ajavat intohimot, jotka ovat kenties vieraita itse luolamestarille, mutta yhtä kaikki tarpeellisia alisen maailman järjestykselle, jossa rakkaus on heikkoutta ja intohimo elämän ainoa liekki.