Jonottamisessa ei ole kyse määränpäästä vaan matkasta.

Suuressa hallissa jono matelee eteenpäin hitaasti. Määränpäätä ei ole näkyvissä, ainoastaan loputon virta odottavien ihmisten selkiä. Jonon molemmin puolin kulkee kaksi muuta jonoa vastakkaiseen suuntaan. Vastaantulevat jonot tuntuvat liikkuvan vielä tätäkin jonoa hitaammin. Oikealla puolella vastaantulevat hymyilevät ja ovat muutenkin iloisia, vasemmalla puolella vastaantulevat ovat surullisia. Vastaantulevien jonojen toisella puolella näkyy seinät vailla ovia tai kulkuteitä.

Valitulla ei ole muistikuvaa ajasta, mitä teki ennen jonoa. Hän on viettänyt jonossa jo paljon aikaa, mutta ei osaa sanoa kuinka pitkään. Valtaosa jonossa olijoista vain on hiljaa ja liikkuu eteenpäin jonon edetessä. Valittu sen sijaan katselee ympärilleen – vaikka ympärillä ei juuri nähtävää olisikaan.

Jonottajia on kaikista ikäryhmistä ja sukupuolista. Näille yhteistä ovat lähinnä vaaleat vaatteet. Housun taskusta Valittu löysi viestin. Paperinpalassa luki “Muuta kohtalosi.”

Minne jono on matkalla, miksi Valittu ei muista mitään, ja mikä on muuttamista vaativa kohtalo? Näihin kysymyksiin löytyy kenties vastaus jonon määränpäästä.

Genre: mysteeri, postmoderni

Skenaarion lähtökohta oli luoda mahdollisimman vähäeleinen lähtökohta pelille.

Valittu ei tiedä itsestään mitään. Mystisen viestin lisäksi hänellä ei ole mitään esineitä. Alitajuntaisesti hän tietää puhuvansa samaa kieltä kaikkien jonottajien kanssa, mutta ei osaa sanoa miksi tietää asian.

Muut jonottajat eivät juuri hänen puheeseensa reagoi, useimmiten katsovat hetken, ja kääntyvät sitten takaisin jonoon. Joskus joku vastaa sanalla tai kahdella. Kukaan ei tunnu tietävän mitään.

Vaikka Valitulla ei tunnu olevan kauheasti vaihtoehtoja vaikuttaa elämäänsä, hän tahtoisi että olisi. Joskus pelkkä tahto erottaa ihmiset toisista.