Slice of life -draama urheilusta ja kouluopetuksesta 1950-luvun Porissa.

Porin suomalainen yhteiskoulu on kaupungin naisten 1926 perustama yksityinen oppikoulu, jonka tuhatkunta oppilasta tekevät siitä 50-luvulle tultaessa yhden maan suurimmista. Koulun rehtori on legendaarinen vapaussodan sankari, sotaveteraani ja filosofian maisteri Viljo Heinonen, joka luotsaa koulua jämäkän tasavaltalaiseen tapaan.

Sanottakoon, että vanha “yhteiskoulun” käsite tarkoittaa, että samaa koulua käyvät sekä pojat että tytöt. “Suomalainen” tarkoittaa, että koulun opetus tapahtuu suomenkielellä. Yhteiskoulu on oppikoulu, eli noin 11-vuotiaiden, neljän vuoden kansakoulusta siirtyvien lasten koulu, jota käydään jopa kahdeksan vuotta yliopisto-opintoihin valmistavina opintoina. Oppikoulu jakautuu 5 vuoden mittaiseen keskikouluun ja 3 vuoden mittaiseen lukioon; monet oppilaat jättävät koulun keskikoulutodistuksen kanssa ja jatkavat ammatillisiin opintoihin akateemisen uran sijasta.

1950-luvun alussa koulujen liikunnanopetus on murroksessa: vanha maanpuolustus-oppiaine muuttuu liikunnaksi, mutta opettajat vaihtuvat vain hitaasti; kuntiin perustettavat urheilulautakunnat alkavat koordinoida koulujen ja urheiluseurojen toimintaa; Veikkaus Oy alkaa jakamaan rahaa suoraan paikallisurheiluun; urheiluopistojen rahoitusta lisätään ja liikuntatieteellisen tiedekunnan perustamista valmistellaan Jyväskylässä.

Teema: Urheilukasvatus, opettajuus, kouludraama, varmaan jotain “Great Teacher Onizukan” ja “Kuolleiden runoilijoiden seuran” välimaastosta.

Into on nuori ja aatteellinen liikunnanopettaja, joka on valmistunut Pajulahden urheiluopistolta ja tulee nyt ensimmäiseen työpaikkaansa Porin suomalaisella yhteiskoululla. Ajan käytännön mukaan hän odottaa tekevänsä töitä määräaikaisena vuoden tai pari, jonka jälkeen vakinainen lehtorinvirka varmistaisi työsuhteen pysyvyyden.

On monta syytä odottaa vaikeuksia Inton uudella uralla: paitsi että Into on ensimmäinen uuden tyyppinen, sotia käymätön liikunnanopettaja läheisistä suojeluskuntayhteyksistä tunnetulla koululla, hänen urheilutaustansa on työväenluokkainen ja tutkintonsa Työväen urheiluliiton omistamasta opinahjosta. Koulunsa käyneet liikunnanopettajat ovat kuitenkin vielä harvinaisuus maassa, jossa virkaa ovat tavanneet hoitaa suojeluskuntalaiset amatööriurheilijat, joten rehtori Heinonen on päättänyt antaa Intolle tilaisuuden.

Tulosodotukset ovat kovat, ja on aika selvää, että uuden opettajan odotetaan ottavan näkyvän aseman kaupungin urheiluelämässä myös työajan ulkopuolella. On ongelma, että Porin tärkein urheiluseura, /Rosenlewin urheilijat-38/, on SVUL:lainen, Rosenlewin tehdastyöläisten ympärille rakentuva porvari-instituutio.

Sikäli kuin voittaa vaikeutensa ja porilaisten hyväksynnän, Into unelmoi mahdollisuudesta olla hyvä opettaja, joka kasvattaa terveitä, pirteitä ja aikaansaavia koululaisia. Itse Intolle ruumiinkulttuuri on antanut paljon, huolimatta huippu-saavutusten mahdottomuudesta; tämän totuuden hän haluaa välittää myös urheilumenestystä palvovalle, olympiahuuman jälkilöylyjä hönkivälle Porille…