Etsinnän täyteinen elämä
Tämä skenaario perustuu Carl Barksin klassikkosarjakuviin. Skenaarion isä on Sipi Myllynen ja sen on kirjoittanut Eero Tuovinen.
Ankkalinna muutoksen kourissa.
Sarjakuvapiirtäjä Carl Barks toi tuntemamme Ankkalinnan keskeiset elementit yhteen 1940- ja 50-luvulla kirjoittamissaan Aku Ankka -tarinoissa. Vaikka monet ankkataiteilijat ympäri maailmaa ovat sittemmin tuoneet Ankkalinnaan kaikenlaista modernia pintakiiltoa, on kaupunki kuitenkin kokonaisuutenaan jähmettynyt idyllisen konservatiiviunelman ikuiselle 50-luvulle. Mitä jos näin ei olisi?
Ankkatarinoissa harvemmin mainitaan vuosilukuja, mutta nyt aika on eittämättä toinen. Katukuvassa näkee valkoisten ankkojen lisäksi mustia sorsia, ja raharikkaan Roopen eksoottiset seikkailut kaukomailla ovat iäksi ohitse, sillä vanha Ankka-suvun patriarkka antoi viimein periksi, pian Mummo Ankan poisnukkumisen jälkeen.
20 vuotta on tuonut paljon muutosta Ankkojen suvulle: millainen on uusi Aku Ankka, nyt Mummon ja Roopen jäljiltä sukunsa itseoikeutettu päämies? Ovatko veljenpojat löytäneet omaa elämää erillään toisistaan? Miten dynastia asettuu aikana, jolloin kysymys ei ole enää niinkään omaisuuden luomisesta, vaan sen kohtalosta?
Tämä ei ole mikään ilkeä dekonstruktio tutusta Aku Ankasta, vaan vakava taiteellinen propositio: eikö liene muutoskin ole oma hyveensä?
Grains
- Ankkalinna ei ole enää entisensä
- Yllätyksiä odottaa joka kulman takana
- Sydämen vauraus on kultaakin kalliimpaa
ja mitkä hyvänsä muut Aku Ankasta tuomanne ideat, henkilöt, paikat
Mortti Ankka, kadotettu perillinen
Mortti on Roope Ankan ja Milla Magian salainen poika, perua vuosikymmenien takaisesta lyhykäiseksi jääneestä sydänystävyydestä. Milla on kasvattanut hänet salassa Etelä-Italian takamailla, tuntemattomassa paikassa josta Ankan alituiset vakoojat eivät häntä löytäisi.
Mortista on kasvanut hiljainen, ajattoman oloinen, komea muukalainen. Nuorekas keski-ikäisen Aku-serkkunsa rinnalla. Hän on tuittupäinen ja kunnianhimoinen, kuten vanhempansa. Ylpeä ja rohkea, haluton myöntämään rajoituksiaan.
Kun uutinen maailman rikkaimman Ankan kuolemasta saapui viimein taka-Italiaan, Milla kertoi pojalleen tämän syntyperästä. Nyt Mortti on tullut Ankkalinnaan peräämään oikeuksiaan. Onkohan Ankka-klaanin palapelissä tilaa näin kulmikkaalle palalle?
Traits | |
---|---|
3 | Viekkaus Ankkalinnassa on juonikasta väkeä ja tarkkanäköistä väkeä, mutta molempia yhtä aikaa on ollut vain Roope Ankka. |
2 | Magia Hän on oppinut äidiltään yhtä sun toista. |
2 | Ankka Suvun kuuluisan jyrkkänokkainen temperamentti. |
1 | Liittolaiset Ankka-klaanilla on paljon vihollisia, ja Mortin asemassa oleva ankka kyllä löytää ystäviä, jos niin haluaa… |
Burdens | |
---|---|
1 | Nyrpeä Yksinäinen lapsuus ilman perhettä ja ystäviä näkyy päälle |
1 | Kokematon Hengellinen kasvatus italialaisella maaseudulla ei ole valmistanut Morttia kohtaamaan maailmaa. |
Discussion