Draamaa kamppailu-urheilun maailmasta.
Vuonna 2016 kaikki on showbisnestä, jopa urheilu. UFC on muuttunut 90-luvun alun verisistä häkkitappeluista suuren rahan urheiluksi, jossa uudet tähdet nousevat, palavat kirkkaina koko maailman tietoisuudessa ja nopeasti katoavat. Tämän myötä MMA eli mixed martial arts on kamppailulajien kuningas ja sen kulmakivet brasilialainen jujutsu, thai/potkunyrkkeily, paini, judo ja nyrkkeily nauttivat kukoistuskauttaan. Perinteisemmät, enemmän holistista ihmisen kehittämistä hakevat lajit ovat laskusuhdanteessa. Kehä on helppo mittari ja tuottaa kiistämättömiä tuloksia.
Vielä kaksi vuotta sitten Luo Bai oli köyhä nuorukainen Kiinasta, Wudangin vuoristoseudulta. Hän on pienestä pitäen harjoittanut sukunsa salattua kungfutaitoa. Hänen isänsä oli fanaattinen mies, ja torjui aikanaan kaikki yritykset antaa tietoja lajistaan ulkopuolisille. Hän ei myöskään suostunut ottamaan oppilaita suvun ulkopuolelta ja näin koko tyyli oli täysin tuntematon paitsi länsimaisille, myös Kiinalaisille tahoille.
Kaikki kuitenkin muuttui isän kuoltua. Suuri perhe jäi miltei tyhjän päälle ja Luo Bai päätti tukea perheensä taloudellista asemaa ja osallistui kylmiltään paikalliseen Sanda-turnaukseen. Helposta voitosta alkoi tuhkimotarina, jollaista kamppailu-urheilupiirit voivat vain rakastaa. Sanda-mestaruuksista Japaniin ja sieltä USA:n jatkui Luo Bain tie. Hän ei paitsi voittanut jokaista otteluaan, häneen osuneiden iskujen lukumäärä saatettiin edelleen laskea kahden käden sormilla.
Ei aikaakaan kun Luo Bain ympärillä pyöri ennennäkemätön mediasirkus. Kaikki kungfu-harrastajat ympäri maailmaa pitivät häntä lähettiläänään. Skeptikot julkaisivat netissä kommentaareja hänen otteluistaan yrittäen todistaa, että ne olivat kaikki sovittuja. Hän liikkui ja toimi eri tavalla kuin kukaan MMA-piireissä vuosikymmeneen menestynyt ottelija.
Mysteerit ympäröivät tuota nuorukaista ja maailma rakasti mysteerejä. Kuka oli vanha kiinalainen mies, joka kulki Luo Bain mukana kaikkialle? Miksi hän ei juuri antanut haastatteluja edes tulkkien välityksellä ja jos joutui väkisin tilanteeseen kiitti vain kauniisti hänelle suodusta huomiosta? Miksei hän julkaissut mitään tietoa harjoittelustaan? Edes hänen mahdolliset harjoituskumppaninsa eivät puhuneet sanaakaan Luo Bain harjoittelumenetelmistä.
UFC :n kevyensarjan mestaruus olisi enää kahden, tai kolmen ottelun päässä sanoivat analyytikot. Mediasirkuksen perässä kulki yhtäläinen joukko helppoheikkejä, “teollisuuvakoilijoita” ja muita managereita jotka yrittivät päästä hyötymään tilanteesta. Kuinka pitkään yksinkertainen poika Kiinan maaseudulta pystyisi pysymään kaidalla tiellä?
Traits | |
---|---|
3 | Kungfu-jumala Jotain, mitä kukaan ei ole ennen nähnyt. |
2 | Rautainen fysiikka Hoikassa varressa piilee aimo annos voimaa ja kestävyyttä. |
2 | Oikeamielinen Luo Bailla on sydän paikallaan. |
1 | Etsijä Luo Bai etsii paikkaansa maailmassa. |
1 | Perinteen säilyttäjä Hän on perheensä ainutlaatuisen perinteen säilyttäjä, suojelija ja vaalija. |
Burdens | |
---|---|
1 | Untuvikko Luo Bai on lähes täysin kokematon länsimaisen maailman raadollisesta menosta. |
1 | Avulias Hän haluaa auttaa perhettään ja sukuaan, mutta on taipuvainen auttamaan myös muita avuntarvitsijoita. |